Odotusta...


Juuri kun luuli kevään koittavan iski takatalvi. Lämmitettiin taas mökkiä ja olin onnellinen etten ollut vienyt toppahousuja varastoon. Lampaiden kerintäkin sai jäädä odottamaan lämpimämpiä säitä.

Muutama päivä sitten keli alkoi pikkuhiljaa lämmetä ja tänään aamulla ulkona käydessä tuntui ettei puolenpäivän aikaan toinna kasvimaalle mennä talikon varteen hikoilemaan. Mittari näyttää varjossakin liki kahtakymmentä. Lienee parasta siis hoitaa ensin odottavat paperihommat alta pois, lämpötilan noustessa kun illalla voi ukostaa. Talomme sijaitsee sähkölinjan päässä ja jotain vikaa lienee maadoituksissakin kun kaikki sähkölaitteet on olleet herkkiä särkymään vaikkei ukkonen olisi aivan vieressä.

Ulkona käydessä ihailin kuopuksen kanssa eilen istutettua perunaa, kasvimaa on nyt möyhennetty täyteen kokoonsa kun ostin viimein jyrsijän.


Myös omenapuut innostuivat lämmön saavuttua ottamaan kiinni menetettyä kasvuaan. Toivon, että saamme hyvän sadon...

Kommentit