Kevättä pikkuhiljaa...


Viime viikon lumimyräköistä huolimatta kevät näyttää jälleen etenevän. Pellot ovat yhä lumen peitossa, mutta lämmin auringonpaiste saa pälviä ilmaantumaan yhä enemmän.


Kävely kasvimaalla paljastaa könnöspinaatin ja raparperin heränneen talviunilta ja työntävän versoja kohti valoa.


Lampaiden villa on talven jäljiltä osin huopunutta. Vaikka tilaa on nyt reilummin kun lauma on pienentynyt, tahtovat ne kuitenkin oleskella kylki kyljessä ja varsinkin heinähäkillä pitää paikkaa vaihtaa tiuhaan tahtiin. Joku toinen kun saattaa löytää sen mehukkaamman korren juuri silloin kun itse on toisella puolella.


Huvittaa aina seurata niiden pientä nahikointia ruokinta-aikaan, koko ajan pitää vähän tönäistä naapuria, että itse saisi isomman suupala heinätukosta.

Piisku-kuttu saapuu aina tasaisesti pitämään jöötä omalta puoleltaan. Nyt kun se on kantavana, on oman tilan vaatimus suurentunut. Ehkä sekin äidinvaistollaan varjelee vatsansa jälkikasvua. Ja toisaalta lauman pomo on aina pomo. Sen edellinen kuttukili ei ole ominut samoja eleitä vaan muistelee tyytyväisenä heinää lampaiden seassa. Saa nähdä kun ikää tulee lisää pysyykö se yhtä mutkattomana sopeutumaan.

Nyt kuitenkin jännityksellä odotetaan uutta jälkikasvua :)






Kommentit