Elämää päivä kerrallaan...

Kulunut talvi on ollut raskas, yksi tähän astisen elämäni raskaimmista. Rakkaan läheisen vakava sairastuminen ja siitä seuranneet asiat ovat uuvuttaneet niin mieltä kuin ruumista. Usein työt tilalla ovat auttaneet nollaamaan asioita ja eläinten läsnäolo helpottanut sisäistä kipua ja epätietoisuutta.

Jouluaattosta uuden vuoden taitteeseen koitti kuitenkin monta surua myös tilalla. Jouduimme lopettamaan yhden nuorista pässeistä, sekä nuoremman astutuspäsimme. Suru oli suuri löytäessämme myös vanhemman astutuspukkimme kuolleena aamulla. Osa eläimistä on yhä meille aikuisiällä saapuneita, kuka minkäkinlaisen elämäntarinan saattelemana. Se vain tuo ongelmana sen, ettei niiden tarkkaa ikää pysty kuin arvioimaan. Mekin olimme Matti-pukin neljäs kotipaikka, jossa se onnekseen sai elää pisimmän ajanjaksonsa. Suurin suru kohtasi kuitenkin itseäni rakkaan hörökorvan sairastuttua niin vakavasti, että jouduin tulosten tultua tekemään sen viimeisen ratkaisun. Onneksi paikalla oli tuttu eläinlääkäri, jota voin lähes ystäväksi kutsua, sekä isäntä. Itsestä kun ei enää olisi ollut ajajaksi lääkäristä lähdettäessä.  Iltaiset navetta- ja tallitoimet ovat tuntuneet ovat tuntuneet musertavilta kun rinnalta puutuu se uskollinen toveri. Muusta ajasta puhumattakaan, vietimme kuitenkin tiiviisti kuluneet kahdeksan vuotta ja ikävä on toisinaan musertava.

Elämä kuitenkin jatkaa kulkuaan, isäntä on heiniä hakemassa ja ruuna rouskettelee tarhassa joulukuusen jämiä. Lampaat ja vuohet saavat myöhemmin myös oman osansa siitä herkusta. Pakkanen kolkuttelee nurkissa ja tuntuu ettei talo lämpeä vaikka kuinka lämmittäisi, se eristävä lumikerros kun kivijalasta puuttuu. Hanat joutuvat tiputtamaan koko ajan ja olemme saaneet olla onnellisia, että jäätyneet putket ovat rajoittuneet vain tuleviin ja viemärit ovat pysyneet sulina. Riun teko yli kolmenkymmenen asteen pakkasella kun ei hirveästi mieltä ilahduttaisi. Eikä juoksu iltahämärissä pihan perille kun sudet ovat jälleen saapuneet. Niin ja isäntä näki ahman. Kait se kuuluu asiaan kun asutaan täällä syrjässä...


Kommentit

  1. Oi voi... Kovasti jaksamista sinne teille kaiken surun ja huolen keskelle. Toivottavasti läheisenne parantuu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti