Tallissa...


Viime viikolla seurailimme hieman huolestuneena poniamme joka vaikutti jotenkin väsyneeltä ja poissaolevalta. Sen tavallisesti kipakka luonne oli muuttunut uneliaaksi ja liikkeet hitaammiksi. Ajattelin sen johtuvan iästä, vuosia kun alkaa jo olla lähes kolmekymmentä. Yöksi laitoin kevyen talliloimen, sillä päivät olivat hieman kosteita ja yöt viileitä, eikä poni paljoakaan karsinassaan liikkunut öisin. 

Keskiviikkoisin venyvät työpäiväni usein myöhäiseen joten esikoisen kanssa on sovittu, että hän ottaa iltatallin ja navetan vastuulleen, riittää että töistä tultuani kannan vain vedet. Huolestuneena sain kuulla ettei tamma ollut koskenutkaan kivennäisiinsä eivätkä heinätkään olleet maistuneet. Olin huomioinut myös edellisinä päivinä, että vedenkulutuskin oli vähentynyt selvästi. 

Töiden jälkeen viivyin tallin hämäryydessä silitellen ponia joka oli selkeästi todella väsyneen ja poissaolevan oloinen. Sisimmässäni alkoivat tunteet jo valmistautua pahimpaan vaihtoehtoon, tiesinhän, että toisinaan vanhat eläimet voivat romahtaa aivan silmissä. Tallin ovea sulkiessa mietin mikä minua aamulla kohtaisi.

Helpottuneena totesin, että poni oli aamulla jalkeilla ja laskettuani ruunan pihalle menin sen karsinaan aikomuksenani irroittaa talliloimi ennen uloslaskua. Huomasin, ettei poni tuntunut huomaavan minua kun kuljin sen vasemmalta puolelta ja alkaessani irroittaa solkia se peruutti päin takaseinää. Noustessani ylös ja yrittäessäni ottaa päitsistä kiinni sen pää kohosi ja alkoi nykiä voimakkaasti ylöspäin, silmät olivat myös todella oudonnäköiset.

Siinä vaiheessa oli enää ainoa ajatus saada eläinlääkäri linjan päähän, syöksyin tallivaatteineni sisälle ja suoraan yläkerran portaisiin missä lumiset kengät tekivät tepposensa ja rähmähdin mahalleni, osin kontaten pääsin viimein yläkertaan ja sain puhelimen käsiini. 

Pari puhelua osoitti, että lähin päivystys oli todella kaukana. Koska ponin kohtaus oli jo mennyt ohitse päätin odottaa vajaan tunnin, että paikallinen eläinlääkärimme tulisi vastaanotolle. Hän kuitenkin tietää ja tuntee ponimme. Odotellessa vein ponin ulos ja mittasin samalla sen lämmön mikä oli normaali. Helpottuneena huomasin ponin alkavan syömään heiniä ja silmien olevan kirkkaat.

Eläinlääkäri epäili vahvasti kohtauksen johtuvan aivoverenkiertohäiriöstä jota on lehmillä tavannut aiemmin. Ja kuten tiedeetään lisää tieto tuskaa, eli kohtaus voi uusia, mitään ei voi sille tehdä ja se voi tappaa ponin.

Vaikka tietää, että luopuminen on aina joskus edessä sen ymmärtäminen surettaa. Isännän kanssa keskustelimmekin hautaamispaikan ja lopettamisasian selväksi. Ymmärsin myös, että minun täytyisi alkaa miettiä eri vaihtoehtoja sille kuinka ruuna suhtautuisi asiaan. Ponin tai hevosen vuokraaminen tai ostaminen alkaisi olla mietinnän alla. Vaikka kohtaus ei enää uusisikaan, en voi unohtaa näiden asioiden hoitamista. Uutta ponia tai hevosta en halua joutua kiiressä hankkimaan, siksi täytynee keskustella tuttujen kanssa jos jostain löytyi väliaikainen vuokralainen, jonka saisi melko nopeasti tarvittaessa talliimme.

Vajaa viikko on nyt kulunut kohtauksesta ja olen ilokseni saanut todeta ponin olevan jälleen normaali. Ruoka maistuu ja hörähdykset tervehtivät minua aamuisin. Tuttu kipakkuus luonteessa myös edelleen on. Elämää jälleen jatkuu, kuten tähänkin asti, päivä kerrallaan....

Kommentit

  1. Hei.Löysin tieni tänne lukijaksi.Samoja tunnelmia ja tilanteita on ollut täälläkin monta kertaa eläinten kanssa.Toivottavasti poninne on jälleen entisellään.
    -Sari N.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei ja tervetuloa! Poni voi jälleen normaalisti :)

      Poista
  2. Voi surkeus,ne on nuo vuodet eläimilläkin,jotta vanhuus ei tule yksin ja se kaipuu,sen jälkeen kun joutuu luopumaan,tiiän kokoemuksesta,jotta meinasin romahtaa kokonaan,olen sen verran eläinhullu,jotta sydän särkyi :(,mutta ei auta,se on kuitenkii luovuttava joskus,se rasittaa todellakin,toivottavasti on piristynyt poninne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, poni on piristynyt :) Niin luopuminen on aina vaikeaa vaan väistämättä edessä kun näihin elikoihin sotkeentuu :)

      Poista

Lähetä kommentti