Asennekysymys...


Kun puoli kymmenen jälkeen illalla hakkaa kirveellä otsalampun valossa jäistä turvepaalia pienemmäksi on hyvä hetki miettiä omaa asennetta ja elämäntapaa. Lumen tuiskutessa lähes vaakatasossa joka suunnasta, sitä vain kyyristyy sopivasti ja yrittää heilutella kirvestä suunnilleen niillä kohdin missä ei terä osuisi jalkaan mikäli sattuisi tulemaan läpi paalin keskiosasta.

Kun sopivia paloja saa viimein irrotelluksi ja heitellyksi kottikärryyn alkaa kirves jälleen heilua ja tuloksena on pian kärrillinen suht' kuohkeaa turvetta, joka on valmis kärrättäväksi eu-stantardien mukaiseen karsinaan. Koska direktiivit muuttuvat koko ajan on mitatkin otettu reilulla kädellä, mikä tietää sitä ettei yhdellä kärrillisellä pitkälle pötkitä vaan sama ruljanssi alkaa uudestaan.

Siinä iltayön hämärissä (koska tallin ulkovalon uudenmallinen kestolamppu jälleen kärähti) on hyvä hetki miettiä ja laskeskella omalle työlleen sen oikeaa arvoa ja hintaa. Hetkellisen pohdinnan jälkeen joutuu toteamaan ettei niin pientä yksikköä ole keksittykään joka kattaisi tämän hetkisen työn tuntihinnan suhteutettuna tukien määrään. Silloin sitä vain kohauttaa olkiaan, heittää kirveen sivuun ja alkaa jälleen kärrätä turvetta talliin.

Takaisin tultuaan saa huomata ettei muista tarkalleen mihin kohtaan ajatuksissaan kirveen laittoi ja alkaa pikkuhiljaa lumikasoja potkiskella miettien samalla kuinka syvälle terä huonolla tuurilla jalkaan osuessaan uppoaa. Lyhyesti laskeskeltuna lähimpään lääkäripäivystykseen on vähintään tunnin ajomatka ja kun otetaan huomioon hetkeä aiemmin sattunut" läheltä piti ettei ojaan mennyt" -sivuluisu lumisella tiellä, sitä voi laskea ajomatkaan toisen mokoman äkkiä lisää, plus tietysti se odotusaika.

Helpotuksekseen saa huomata kirveen nököttävän kuitenkin siististi paalin vieressä, joten hakkaus-urakka voi jälleen jatkua. Samalla saa huomata yhden koirista herkuttelevan karsinan nurkkaan jääneellä paakulla joka pienen tuoksahduksensa jälkeen osoittautuu kissan melko tuoreeksi läjäksi.

Harmistuneena muistelee edellistä iltaa jolloin kaksi hiirenronttia oli jäänyt sankkoon jumiin ja vaikka molempia kissoja vuoronperään sankon reunalle kuskasi ei kummallakaan ollut intoa niitä hengiltä päästää. Ääneen sitä tuli jo manattua miksi moisille edes ylläpitoa annetaan kun eivät työtään tee. Isännän viimein hiiret napsautettua pois päiviltä huomaa niiden olevan supiaisia joihin kissat nyt eivät suurempaa vetoa tunne. Hieman tyyntyneenä lupaa kissatkin lopulta yöksi sisälle päästää.

Viimein urakka on ohi ja hevoset pääsevät sisälle. Vaikka ulkona jo onkin annos iltaheiniä herkuteltu saa karsinaan tuotu heinäsatsi kuitenkin innostuneen vastaanoton. Polleja lumen alta kuoriessa alkaa mieli pikkuhiljaa tyyntymään ja viimeistään hevosten tasainen heinän rouskutus ja posken nojaaminen lämpimään kylkeen helpottaa työpäivän jälkeistä mieltä, jota monet leipätyön huolet kuormittavat.

Hetken huokaisu tallissa ja viimein valojen sammutus. Ulkona lumi edelleen sataa vaakaan ja pystyyn, ylös ja alas. Hetkellisesti piristyneenä alkaa jo suunnitella hankeen rojahtamista ja enkelin kuvien tekoa, vaan väsyneiden jäsenten muistaminen saa epäilemään, että jää kuitenkin hankeen makaamaan kuin humalainen pakkaseen. Viimein saapuu sisälle, kaivelee kellarista syksyistä omenamehua ja hetkellisesti virkistyneenä mieleltään ja väsyneenä ruumiltaan päättää kömpiä nukkumaan että jaksaisi jälleen aamulla aloittaa saman rumban uudestaan...


Kommentit