Alkuun tuntui, ettei talvea saada tänne aikaiseksi sitten millään. Oli vain sadetta ja pimeitä iltoja. Marraskuun puolellakin olivat pellot vielä paljaana, eikä lapasia tarvinnut kuin joskus aikaisin aamulla kävellessään. Viimein lumi kuitenkin saapui ja on nyt pysynytkin, lumilinko on vaihdettu jo traktorin perään ja kumikengät vaihtuneet talvisaappaisiin.

Parin vuoden mittainen lepokausi tilalla on nyt ohi ja sekä lampaita, että vuohia on laitettu astutukseen. Kevätpuolella sitten pitäisi olla lampolan puolella jälleen vipinää pienten sorkkien muodossa. Nyt huomaa kuinka sitä onkin jo kaivannut. Olen myös verestellyt hieman juustonteon taitoja, sillä osa vuohista jätetään varmaan myös lypsyyn.

Kevääseen on kuitenkin vielä matkaa ja pimeys verhoaa aamu- ja iltatoimien aikaan maisemaa. Nyt illalla pakkanen alkoi selkeästi vielä kiristyä, taivas oli aivan pilvetön ja puut alkoivat paukahdella. Tällä hetkellä mittari lienee jo kivunnut yli kahdenkymmen mikäli ennusteet paikkansa pitävät. Hirveästi ei vesisankkoja tehnyt mieli paljain käsin kuljetella ja kelkkaan roiskuva vesi jäätyi melkein heti kiinni.

Susilaumoja on ohitse porhallellut useampia vaan onneksi eivät ole nurkille jääneet. Hieman täytyy vain aina kuulostestella kuitenkin. Niistä kun ei aina tiedä minne jäävät asustelemaan, ainakin nuo nuoremmat yksilöt.

Hevoset on siirretty talvitarhaan, useammankin kerran. Alkutalven sateista johtuen yritin alkuun pitää tarhaa suurempana nauhatarhan avulla, vaan poni käytti lankojen jousto-ominaisuutta hyväkseen useammankin kerran, löytyen aina väärältä puolen aitaa rouskuttelemassa heiniä. Lopulta paluu lauta-aitaiseen talvitarhaan sai karkailun loppumaan.

Alapellolla aitoja purkaessa puuhailivat nuoriso ja hörökorva läheisessä metsässä retkeillen, kun yht'äkkiä kuulin, että siellä on sattunut jotain. Koiramme oli syönyt jonkin epämääräisen näköisen pakkauksen sisällön jonka tekstiä emme pystyneet suomentamaan äkkiseltään. Nopea vilkaisu mr. googlen avulla osoitti se olevan  rabies-syötin.


Soitto päivystävälle eläinlääkärille helpotti, sillä suurta aihetta huoleen ei ollut, vaikka ymmärsimme koiramme syöneen kyseisen päivän aikana useammankin kappaleen syöttejä. Suurimman vaaran kun  koiralle yleensä aiheuttaa suolistoon jäänyt pakkaus, ei niinkään itse syöttiaine. Tiedän kyllä, että sekin on aiheuttanut joillain koirilla ripulointia sekä oksentelua. Nyt ei ainakaan tarvinnut enää ihmetellä miksi hörökorva oli tuoksahdellut viime aikoina kalanmaksaöljylle ja viihtynyt pitkäänkin ulkoiluretkillään pellon vierillä. Ihmetystä lähinnä aiheutti syötin löytyminen näin läheltä pihaa, mutta toisaalta mieluummin syötti kuin vesikauhuinen kettu. Vaikka susirajalla tässä on useampi vuosi pyöritty niin ensimmäisen kerran syöttiin kyllä itse törmäsin tai tiettävästi koirat sen söivät. Muustahan ei tiedä, ne kun eivät kaikista "herkutteluistaan" aina huutele :)

Kommentit