Satoa säilöön...


Tänä vuonna omenasato on ollut todella runsas. Paljon olemme saaneet ilahduttaa ystäviä omenatuliaisilla ja itsekin hyödyntäneet minkä kerinneet. Mehu-Maijassa on valmistunut useampi pullollinen tulevan talven varalle ja hillokattila on käynyt kuumana. Äkillinen lumisade herätti kuitenkin todellisuuteen parisen viikkoa sitten. Satoa on niin runsaasti, ettei sitä ehdi hyödyntämään ajoissa, vaan kylmyys, linnut ja ampiaiset ehtivät tuhota hyvää satoa ellei sitä saada säilöön. Onneksi melko lyhyenkin matkan päässä on eräs naapureistamme aloitellut pienimuotoista mehustamoa ja kerättyäni neljä banaanilaatikollista omenoita auton takankonttin hurautimme nuorimman kanssa heille käymään. Omenoita kertyi lopulta vaakaan reilulti yli 70 kiloa eli vähimmäisvaatimuksena ollut 60 täyttyi ihan hyvin.

Parin päivän päästä saimme hakea 11 kolmen litran mehupönttöä mahtavan makuista tuoremehua kotiin. Laskeskelin, että kaikenkaikkiaan koko lystin hinnaksi jäi siinnä parisen euroa litralle pastoroitua kotimaista mehua mikä sisältää myös uudet kolmen litran vetoiset astiat. Luulin ennen mehuttamisen olevan kalliimpaa ja siksi arastelin lähteä omenoita minnekkään kuljettelemaan. Asiassa viisastuneena uskoisin tulevina vuosina käyttäväni heidän palveluitaan enemmänkin ja mitä parasta, nyt mehukanisterit ovat jo valmiina joten ensi vuonna litra hinta jää vieläkin alhaisemmaksi ellei muita muutoksia tule.





Kommentit