Vaaroja ja vahinkoja osa 2

Wiljami siis siirrettiin tallin puolelle ja ajateltiin siirtää myös "poikamiesboxin" porukka saman katon alle. Ulkotarhat kun tuppaavat keväisin menemään melkoisen lössöön kuntoon. Jaoimme siis käytävän vieressä olevan pitkulaisen tilan kahteen osaan ja toimme pässit ja pukit ulkoa Wiljamin viereen.

Mielenkiinnolla seurailimme kuinka yhteiselo sujuisi ja hellyttävintä oli huomata kuinka Wiljami suhtautui lempeän oloisesti Pikku-J:n näkemiseen. Pikku-J oli aikoinaan Wiljamin kanssa samassa tarhassa, mutta innostui koettelemaan voimiaan sitä vastaan, minkä seurauksena sen sarvet kasvavat hieman vinoon. Tästä kohtauksesta viisastuneena olemme pitäneet isoa W:tä omassa karsinassaan, mitä nyt toisinaan se saa uuhia kaverikseen. Tällöin Wiljami on osittanut olevansa todellinen herrasmies ja voisin jopa väittää, että pässitkin osaavat hymyillä. Sen verran maire ilme sillä usein on kun kuljeskelee tyytyväisenä tyttöjen kanssa.

Wiljamin kanssa on voinut myös laittaa ensikertalaisia uuhia astutukseen, se hemmottelee niitä ja hurmailee tytöt aina pikkuhiljaa. Kaikista uuhista on Lumikki ollut aina sen suosikki, mutta nyt Lumikki on siirtynyt jo eläkeläisten puolelle, nauttimaan vapaapäivistä ilman karitsointia. Tähän vaikuttaa paitsi Lumikin ikä myös se, että se että sillä on ollut synnytyksessä aina vaikeuksia. Koska lampaamme ovat vain yksikköinä, voimme pitää joukossamme myös pelkkiä "villantuottajia". Asia olisi eri, jos tilamme olisi sitoutunut ns. uuhipalkkioihin yms. Tähän eivät tilamme ja voimavaramme kuitenkaan riitä.

Nyt siis kaikki pässitkin olivat sisätiloissa ja menimme rauhallisesti nukkumaan, sillä illan aikaan kukaan ei edes ollut koetellut väliaitojen kestävyyttä. Aamulla isäntä lähti töihin jo ennen kuutta ja minulle jäi, vapaalla kun olin, aamutoimet. Jossain aamukahvin tienoilla huomasimme esikoisen kanssa ulkokoirien haukkuvan, mutta en kiinnittänyt siihen isompaa huomiota. Jänikset ja rusakot näet ovat tulleet kauden loputtua liikuskelemaan pihoilla ja pelloilla ajureiden kiusaksi.

Kahvin hörpättyä lähdin sitten aamutöille ja avasin tallin oven. Järkytys oli valtava nähdessäni karsinoiden väliseinän auenneena niin, että toinen puoli retkotti vielä osittain yläparrussa kiinni ja toisen puolen maassa ja Wiljamin liikkumattomana sen päällä. Syöksyin karsinaan Wiljamin luo ja aluksi säikähdin sen olevan hengetön, kunnes huomasin vatsan hienokseltaan liikkuvan. Pässi tuntui myös vielä lämpimältä mutta se ei ollut tajuissaan. Nopealla katsauksella sillä oli vain pieni nirhauma sarvien välissä ja muista pässeistä ainoastaan Tanelilla näkyi pientä nirhaumaa sekä Puffiilla, joka on nuorin pässeistä. Jos se olisivat ottaneet yhteen olisi verta täytynyt olla enemmän ja jonkun muun tajuttomana kuin Wiljamin. Sen massa yhdistettyinä sarviin olisi peitonnut kenet tahansa pässeistä.

Paniikissa juoksin takaisin sisälle ja hätyytin nuorison avuksi, sekä aloin soitella apua saadakseni. Olin aivan shokissa, en tiennyt mitä tehdä. Epäilin Wiljamin murtaneen niskansa mahdollisesti riehuttuaan väliseinää päin, mutta en tiennyt kuinka tässä pitäisi toimia. Isäntä oli töissä ja kaikki muut lähilampurit kuka missäkin, eläinlääkäripäivystys lähimmässä kaupungissa ja numero varattuna. Esikoisen tultua avukseni yritin äänellä saada Wiljamia reagoimaan jotenkin, mutta tuloksetta. Äkkiä se kuitenkin nosteli päätään ja alkoi sätkiä, kuin yrittäen nousta. Silmät olivat auki, mutta en ollut varma näkikö se minua ja pian Wiljami vaipui jälleen tajuttomaksi. Näin kuitenkin, että kaikki jalat liikkuivat ja se antoi hieman toivoa. Esikoinen oli tällä välin laittanut hevoset ulos ja keksi, että muut pässit voisi siirtää nyt tyhjänä olevaan karsinaan.

Koska Wiljami oli tajuton sain lähdettyä hänen avukseen ja saimme kaikki muut siirrettyä pois jaloista. Tällä välin sain myös e.lääkärin kiinni ja hän kertoi karmean todellisuuden, että Wiljamilla oli n. tunti aikaa selvitä tai meidän pitäisi lopettaa se. Onnettomuus on voinut vaurioittaa sitä ja potkiminen voi viitat myös hermostoperäiseen vaurioon. Mikäli se ei tunnin sisällä heräisi itse, niin sitä ei kannattaisi seurata pidempään. Tajuttomuuskohtausten pitäisi siis lyhentyä ja sen pitäisi nousta itse ylös, että toivoa olisi. Sain myös ohjeet välttää kovia äänia sekä sen tajuttomana ollessa, että herättyä, sillä ne voisivat laukaista epilepstisen kohtauksen. Ja vaikka se heräisikin, niin se ei välttämättä vielä selviäisi vaan tilannetta pitäisi vielä seurata parisen tuntia ja tajuttomuutta ei saisi enää tulla.

Tässä vaiheessa tuntui etten enää kestäisi. Olin yksin lasten kanssa ja jos lopetus pitäisi tehdä, joutuisin hoitamaan sen yksin. Meillä se on aina isännän hommia, tälläisiä hätätilanteita varten tiedän kyllä kuinka toimia, mutta olin aivan paniikissa. Oli kauheaa olla ison W:n vieressä sen välillä heräillessä, mutta vaipuessa aina takaisin tajuttomuuteen. Mietin vain kuinka kestän tämän päivän, Wiljami näet on yksi rakkaimmista pelastetuista.

Sitten sainkin erään naapureistamme kiinni ja hän lupasi saapua paikalle. Olo helpottui heti, sillä heillä itsellään on ollut lampaita jo useita vuosia. Saisin myös apua mahdolliseen lopetukseen. Melkein heti puhelun loputtua Wiljami alkoi jälleen sätkiä ja nousikin jo kyljeltään mahalleen. Silmät sillä seisoivat päässä, mutta se oli herännyt. Paha vain, että sen kääntyessä toinen etusorkista jäi pahasti kaatuneen välineinän väliin enkä saanut sitä irti. Olimme juuri varovasti esikoisen kanssa irrottelemassa sorkkaa kun naapuri hurautti pihaan. Hänen avustuksellaan saimmme sorkan irti ja liutimme pässin varovasti kaatuneen väliseinän päältä karsinan pohjalle. Näin sen olisi helpompi nousta ylös. Melkein heti se alkoi kömpiäkin ylös ja toljotti meitä aivan outona.

Kävely oli alkuun melkoista haparoimista ja näytti, että sillä on kaikki suuntavaisto kateissa. Pikkuhiljaa se kuitenkin virkistyi ja huomatessaan nurkassa heinätukun alkoi mutustella sitä. Kaikki liikkeet olivat kuitenkin vielä hyvin haparoivia ja se nojaili välillä meihin pysyäkseen pystyssä. Seurailimme Wiljamia kotvasen ja kävimme myös kurkistamassa toista potilastamme Lillukkaa samalla. Sain monia hyviä neuvoja kuinka voi tarkastaa lampaan verenkierron tarkistamiseksi ja epäiltäessä halvausta. Tuli aivan mahtavan hieno olo kun on näin osaavia ystäviä ja naapureita.

Koska Wiljami näytti pysyvän tolpillaan pyysin esikoista tipauttamaan vähän kahvia. Sisällä sitten muistin, ettei navettahaalaria parane heittää pois, sillä allaoleva vaatetus ei ehkä ole soveliasta kahvipöydässä naapurin isännän seurassa. Hätäpäissäni lätkäisin kuivakakun pöytään, mutta ihmettelin ettei isännälle maistunut kuin yksi pala. Asia selkisi itsellenikin kun maistoin sitä, silloin muistin sen olevan menossa koirile, sillä kakulla alkoi olla ikää kohta hyvän viinin verran. Onneksi kahvi oli tuoretta.

Aikamme turinoitua lähdimme jälleen Wiljamin luo, joka oli aivan normaalina. Meidän tullessamme paikalle se alkoi esitellä sarvien hankailua karsinan seinään ja puski minun tuomaani vesiastiaa, se oli siis kunnossa :)

Kaapistamme löytyi vielä eläimille särkylääkettäkin ja sain e.lääkäriltä annostusohjeen sekä onnittelut hyvästä lopputuloksestakin. Päivystäjä sattui olemaan vanha tuttumme joka tunsi pässimme jo vuosien takaa. Kaikki hyvin loppu hyvin ja nykyisin Wiljamilla on oma yksiö käytävä toisella puolella mistä sillä on näköyhteys muihin pässeihin ja hevosiin vaan ei ketään heti karsinan seinän takana :)

...se mitä tallissa tapahtui aamulla kun koirat haukkuivat jää ikuiseksi arvoitukseksi. Mutta harva osaa arvioida sitä onnentunnetta kun iso pässi tunkee päänsä kainaloon ja saa laskea oman poskensa sen sarvien päälle.....se on onni...sillä olisi voinut käydä myös toisin....







Kommentit

  1. Hui kauhistus, kaikkea sitä voi näköjään sattua ja tapahtua! Onneksi asiat kääntyivät parhain päin, ja sait apua (ja henkistä tukea) vaikeassa tilanteessa.
    On niin hyvä lukea blogiasi, kun itse haaveilee lampaista ja maalaiselämästä. En ole ihan eilisen teeren poikasia, ja aika tietoinen siitä että vaikka kuinka varautuu, niin kaikkea odottamatonta voi sattua... Mutta tarinoiden lukeminen elävästä elämästä tekee hyvää ja ennenkaikkea pitää jalat maassa! Kiitos kun jaksat kertoa tilan tapahtumista :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi, että jaksat lukea :) Kirjoittaminen tänne on eräänlaista päiväkirjan pitämistä, voi hetkeksi uppoutua vain tilan tapahtumiin ja unohtaa leipätyön kiireet :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti