Pikku Maija on poissa...

Isäntä vei karitsoille eilen iltaheiniä ja jäin itse vielä lämmittelemään iltamaitoja samalla kun hän haki isompia yöksi sisälle laitumelta. Järkytys oli suuri astuessani lampolaan, sillä Maija oli kuollut tällä välin. Tullessaan laitumelta isäntä oli löytänyt sen karitsakarsinasta kuolleena, äsken tuodut heinätkin olivat vielä suussa osittain syötynä, mistä päättelimme kuoleman tulleen todella äkisti.

Samana iltana olin juuri ajatellut vanhimpia lampaitamme Lillukkaa ja Lumikkia, jotka ovat pelastettuja yksilöitä ja emme tiedä tarkaan niiden ikää. Viimeisin talvi vain on osittanut niiden olevan jo melko vanhoja ja olenkin pikkuhiljaa valmistautunut siihen, että yhteisiä aikoja on varmaan vähemmän edessä kuin takanapäin. Tästä syystä juuri Maijan kuolema näin pian toisen karitsan jälkeen tuntuu musertavalta.

Myöhemmin tehty tarkempi tutkimus osoitti, että kuolema johtui mahdollisesti syntymän jälkeen tulleiden kudosvaurioiden äkillisestä pettämisestä. Syytä tähän äkilliseen tapahtumaan ei kukaan osaa sanoa. Kuitenkin vauriot jotka löytyivät samalta puolen kuin pitkä haava, joka oli tullut syntymän jälkeisenä yönä, joka kuitenkin päälisin puolin oli parantunut. Mutta elimistöstä löytyi kudoksista kuitenkin vaurioita jotka eivät nähtävästi kestäneet. Viime aikoina karitsat ovat ottaneet jälleen kasvupyrähdystään ja tämä koitui Maija kohtaloksi. Ainoana lohtuna surussa on, ettemme olisi voineet tehdä asialle mitään ja että kuolema tuli todella nopeasti. Yleisvointikin oli viimeiseen asti aivan normaali. Kuitenkin näissä tilanteissa aina kelaa omia tekemisiään ja miettii tekikö jossain sittenkin virheen...

Aamulla lampolaan meno tuntui haikealta, menee yleensä pari päivää aina siihen, että tottuu jos joku on joukosta poissa...



Kommentit