Pollenaattori 2000...

Ensimäinen laidunalue alkaa olla hevospuolella jo sen oloinen, että uutta aitaa paukutetaan toiselle lohkolle. Eristimet vaan tuppasivat olemaan vähissä, niin sitä ei vielä ole saatu lopeteltua. Tästä syystä ollaan annettu pollejen nautiskella mehevistä ruoholämpäreistä aina iltaisin talliinhaku matkalla. Tänä aamuna sitten tuumailin, että annan niiden syödä laitumen viereisellä pihanurmialueella sen aikaa kun hoidan muut eläimet. (... niin meillä on sittenkin karitsoita :) tuttipullotettavia :)...eikös hyvät päätökset ole tarkoitettu rikottaviksi...eli vapaavuosi oli vain eläinten osalta...)

Kaikessa rauhassa ja kaatosateessa vein vasikoille, vuohille ja lampaille (karitsat mukaan luettuna) lisäapetta, pollejen nautiskellessa mehevistä voikukista ja muista herkuista. Tai niin ainakin luulin, kunnes tajusin laskea tarkemmin ja ymmärsin vain ukon olevan leikkimökin kupeessa. Ponimme oli tyynesti oikaissut hallin taakse, mikä kasvoi valtoimenaan mehevää heinää, se näet on viimeisimpiä uusituista lohkoista. Itsekseni manaillen lähdin tavoittamaan karkulaista, yrittäen tallata polkua mahdollisimman vähän. Vaan vanhaa rouvaa ei jallitettu, nähtyään päättäväisenoloiset askeleeni, se säntäsi iloisesti laukaten pitkin poikin peltoa ja miettiessäni kaikkea tallottua heinää tajusin takaani tulevan jyminän tarkoittavan lisää tallausta, ukko oli näet nähnyt mamuskan spurtin ja päätti itsekin osallistua ilonpitoon.

Siellä siis kahlasin märässä heinässä kahden elukan perässä, tukka vettä valuen ja sadetakin sisällä kiehuen, kaatosateen rämistessä päällemme. Onneksi ukkeli pysähtyi ensin ja antoi lopulta ottaa itsensä kiinni, aivan kuin ei muuta olisi odottanutkaan, kuin että puuskutan paikalle. Ja lopulta myös vanha rouva vilkaisi minua lapansa yli ja antoi taluttaa takaisin laitumelle. Iloisesti pukitellen ne sittenkin vielä säntäilivät ympäriinsä, ehkä pieni karkailu silloin tällöin pitää elämänilon virkeänä.

Jotain hyvää kait karkureissustakin oli, sillä sain aikaiseksi liittää pätkän piha-alueemme nurmikkoa vanhaan laitumeen. Näin siitä ei heti tarvitsisi leikata nurmikkoa ja pollet saisivat lisäaikaa, että uusi lohko tulisis aidatuksi.

Leikkuujälki ei tietysti tässä Pollenaattori 2000 ole niin viimeisteltyä, mutta hevosvoimia on ainakin yksi

ja ponivoimia toinen :)


ainoa haittapuoli oli piha-alueella sijainnut mullikko, joka odottaa heinänsiemeniä. Sekin nyt jäi väliaikaisen tarhan kulmaukseen ja on näköjään mitä ihanin piehtarointipaikka...




Kommentit