Uupusta, unelmia ja intohimoja...

Viime vuosina olen huomannut itsessäni syksyn pimeyden edetessä myös orastavaa väsymystä. Tietyllä tavalla keho haluaisi hiljentää tahtia yhdessä ympäröivän luonnon kanssa ja käydä omanlaiseensa lepokauteen. Tilan töiden suhteen rytmi heijastaa osittain samaa, eläimet ovat sisätiloissa ja saavat nauttia kesän aheruksen tuloksista tuoksuvan kuivaheinän muodossa. Viime kesän ilmat suosivat kyllä heinänteossa ja ladoissa on nyt siisteissä pinoissa reilusti syötävää talveksi. Aitaukset ovat tyhjinä, langat kerittyinä suurimmalta osin navetan eteiseen, ainoastaan hevosten jäljet täplittävät yhtä laitumista.

Palkkatyön osalta taasen joulu on yksi vuoden kiireisimmistä ajoista ja monet asiat vaativat venyttämään itseänsä yhä suurempiin ponnistuksiin. Iltatyöt ja epäsäännöllinen työrytmi alkavat usein uuvuttaa ja oman joulu uhkaa jäädä väsymuksen jalkoihin. Tästä syystä olinkin jo perumassa osallistumistani syksyllä ilmoittautumalleni kurssille. Viikonloppuvapaiden uhraaminen alkoi tuntua entistä ikävämmältä asialta, kun sitä rupesi tarkemmin pohtimaan. Koska kyseessä oli kuitenkin minulle kiinnostava asia, päädyin kuitenkin noudattamaan alkuperäistä ajatustani ja suunnistin opettelemaan nukketeatterinuken, tarkemmin sanottuna keppinuken valmistamista.

Kurssi käsitti kaksi viikonloppua ja täytyy sanoa, että tekeminen imaisi täysin mukaansa. Pitkästä aikaa pääsin tekemään ja opettelemaan jotain aivan uutta ja vain itselleni, ilman mitään tulosvastuita tai tavoitteita eikä päässäni ollut edes tarkempaa päämäärää mihin kyseistä nukkea tarvitsisin. Viikonloppujen aikaan alkoi mieleen tulvia nuoruudenaikaisia haaveita ja unelmia, olin aikoinaan mm. lähdössä vakaasti seuraamaan erään sukulaiseni jalanjälkiä teatteripuvustuksen maailmaan vaan elämä kuljetti sittemmin toisenlaisia polkuja.

Kaikenkaikkiaan irtiotto arjesta kannatti, tosin hieman erilaisella tavalla kuin olisin ajatellut. Kuitenkin kurssin jälkeen puhalsin tomut pianon päältä ja aloin jälleen soittaa, etsin vanhat klassiset levyni ja nykyään aamuisin seikkailen töihin Bachin ja Vivaldin tahdeissa, etsin vanhat maalit ja siveltimet ja aloin jälleen tehdä niitä asioita joista nautin. Asoita jotka auttavat rentoutumaan ja päästämään irti arjen pakerruksesta, asioita jotka auttavat jaksamaan ja nauttimaan elämästä. Hassua, luulin joskus etten koskaan kasvaisi aikuiseksi ja nyt minun täytyy opetella hieman enemmän taas taivaanrannan maalariksi...



Nukke odottaa vielä uutta maalikerrosta kasvoihinsa, käsiä ja vaatteita...vaan aika näyttää millainen lopputulos on...

Kommentit

  1. Hieno nukke keskeneräisenäkin. :) Joskus tekeminenkin tuntuu lomalta ja levolta, jos se on tosiaan jotain aivan erilaista mitä arkena touhuaa. Itellä on kanssa jääny lähes kaikki noi nuoruuden luovemmat harrastukset pois nykyisten harrastusten joukosta ja aina välillä se harmittaa hirveesti, koska niistä niin tykkäs aikoinaan. Tän postauksen lukemisesta tuli semmonen olo, että pitäisköhän sitä itekin koittaa palailla niiden juttujen pariin pitkästä aikaa...

    VastaaPoista
  2. Heissan,kirjottelen,jotta vanha blogin hiljenee kokonaan,uuteen blogiini löytyy linkki vanhan blogin sivulta,jos kiinnostaa,tervetuloa seikkailemaan♥.Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Niin tuttua tekstiä!!! Toisaalta kesä on meilläkin kaikkein kiireisintä aikaa, töitä on enemmän kuin ehtii tehdä, mutta talven tullenkin tuntuu, että silloinkin hommaa on yllin kyllin, vaikka haluaisi itse rauhoittua sohvan nurkkaan, hengähtää ja kerätä hieman voimia.
    Itse elän valosta ja lämmöstä, talvesta en tykkää yhtään. Kesällä pärjään kolmen-neljän tunnin yöunilla, kun talvella tuntuu, että 12 tuntiakaan ei riitä... :/

    Ulkotyöläiselle hommat kelissä kuin kelissä eivät ole oikein herkkua, varsinkin jos ajattelee muutamaa viime talvea... Puita saa töiden jälkeen kantaa uuneihin hiki hatussa, tehdä lumitöitä ja sulatella jäätyneitä vesiputkia tallilla. Jotenkin tämä talvi on ollut kovin armollinen vaikkakin sateinen ja synkkä.

    Saimme juuri pidettyä viikon loman, ainoan koko tänä vuonna. Matkustimme kauas aurinkoon, ja kas, nyt kaikki tuntuu jotenkin leppoisammalta, joulustressistä ei ole tietoakaan! Jos oppisikin hemmottelemaan itseään juuri noilla "omilla" jutuilla vähän useammin, olisi se muukin arkinen aherrus varmaan paljon mukavampaa.

    Ihanaa joulun odotusta sinne teille! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti