Villaiset vällyt...

Sunnuntaina juhlimme lähiporukalla opiskelu-urakan päättymistä. Jälkeenpäin olen naureskellut ystävieni hyvää huumoria ja ideointikykyä, lahjoina näet oli mm. kaksi kanaa, raakavillaa yms. pientä kivaa :)

Aikoinaan täyttäessäni pyöreitä vuosia toi eräs ystävistäni minulle lahjaksi kilipukin...autonsa takapenkillä. Osa vieraista kyllä taisi hieman katsoa kun tutkailimme sukutaulua miettien jääkö se siitoskäyttöön vai laitetaanko grilliin samantien. Ehkä huumori oli siinä tilanteessa hieman hirteistä...kyseinen kili jäi kyllä tilallemme aivan täysissä voimissaan, mutta jouduimme lopettamaan sen myöhemmin luonteensa takia. Pukki näet alkoi käydä joka kerta päälleni kohdatessamme ja väsyin ainaiseen kamppailuun, se myös särki kaikki paikat. Viimeinen pisara taisi olla se, kun löysin pukin lempilampaani sairaskarsinasta, se oli murtanut päivän aikana sarvillaan kaksi puista porttia ja osan lampolan ja vuohien välisestä seinämästä. Minun saapuessa paikalle hyökkäsi pukki sumeilematta kimppuuni. Sillä kohtaa järjen oli voitettava tunteet, sillä myös lapset hoitivat toisinaan eläimiä enkä voinut saattaa heitä alttiiksi vaaroille.

Sen jälkeen ovat pukit olleet meillä vain käypäläisiä, jotka ovat kyllä käyttäytyneet hienosti. Jostain kirjasta sitten myöhemmin luin, että pukkimme tyyppinen käyttäytyminen voi johtua siitä, ettei sillä ole ollut samansukupuolista lajitoveria kiliaikanaan, jonka kanssa mitellä voimiaan ja niimpä se kohdisti kaiken tarmonsa minuun. Isäntää pukki väisti, mutta itse sain olla moukaroinnin kohteena riippumatta siitä käänsinkö pukille etu- vai takapääni....

Kun vihdoin nyt aloin haikailla uutta pukkia pysyväiseksi tilallemme, oli selviö, että etsisin nupoa, sen verran ikäviä kokemuksia minulle suurista sarvista jäi. Pikku Santeri viipeltää tällä hetkellä kuttulan puolella, mutta keväämmällä, kun pakkaset hellittävät ja kilistelyaika alkaa olla lähellä se siirretään asustelemaan "poikamiesboksimme" puolelle, astutuspässien ja kasvavien pukkien sekä pikkupässien sekaan.

Valmistujaislahjani raakavillat selittyvät sillä, että sunnuntaina lähti viimein Pirtinkehräämölle ensimmäinen satsi tilamme villoja ja tarvitsin saada hieman lisää raakavillaa. Halusin saada langat omistani ja tällöin täytyy villaa olla 20 kiloa. Meillä ei ruskeaa niin paljon ollut, joten jouduin turvautumaan tuttavaan lampuriin, joka sitten lahjoittikin tarvitsemani villat valmistujaislahjaksi :) Saa nähdä mitä niistä sitten tekee, harkinnassa on villaiset vällyt, eli ainakin shaalilointa mietiskelen...

Mustat villat meillä on tarkoitus käydä karstauttamassa näillä näkymin Wärtsilän suunnalla, sinne muistaakseni riiti 3 kg pestyä villaa. Vaaleat ovat vielä harkinnassa, täytyy katsoa saisiko niitäkin vielä lähetettyä kehrättäviksi. Alla on kuva erään kerinnän jälkeen villoista jotka levitettiin kuivahtamaan ja puhdistettavaksi ennen pakkaamista.

Kommentit

  1. Ihanan lämpimän näköistä villaa :) Mua jäi vaivaamaan, oliko pahansisuinen kilipukki vahingoittanut Sinun lempilammasta?
    Hitsi kun tännekin joskus saataisiin pari lammasta, kiliä ja kanaa. Tilaa olisi, kun vaan joku kunnostaisi paikat.

    VastaaPoista
  2. Ei, ehdin juuri paikalle ajoissa. Lammas oli muuten sairas, se kuihtui silmissä vaikka hoidimme sitä eläinlääkärin avustuksella. Eräänä aamuna sitten se vain löytyi kuolleena. Nyt harmittaa, ettei tullut lähetettyä tutkittavaksi, silloin vain olo oli niin turta kun sairaus kesti todella pitkään ja lammas oli katraamme ensimmäinen, luonteeltaan oikea sylivauva :(

    VastaaPoista
  3. Ompas ollu aikamoinen pukki,se on täytynyt olla jotenkin,sairas,jos aina vaan päälle käypi.Meilläkin ol silloin aikoinaan lampaita,nyt ei ole ollut pitkäääään aikaan.Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  4. En usko pukin olleen sairas, koska sillä ei olut mitään muuta mikä olisi voinut viitata jonkinlaiseen sairauteen. Paikkojen särkeminen taitaa pukeille olla aika normaalia käytöstä, johonkinhan se energia pitää purkaa ja sarviaan käyttää :) ns. hajua erittävät rauhaset myös sijaitsevat sarvien takana, tämä osaltaan selittää niiden taipumusta hangata päätään/sarviaan joka paikkaan :) Tiedän myös muitakin tapauksia, että pukki on muuttunut päällekäyvämmäksi jopa ilkeäks, olisiko jotkut yksilöt sitten hanakampia puolustamaan reviiriään tms. vaikea sanoa. Ja pukkimme kasvoi ilman "poikaseuraa" jonka kanssa se olisi saanut mitellä voimiaan, uskon tämän olleen osasyynä miksi se kohdisti huomionsa minuun...katsoi kai minun olevan sopiva taistelukaveri :) Onhan ihmisissäkin äkkipikaisempia ja lauhkeampia "yksilöitä" ;) Hauskaa viikonloppua myös sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Nyt kun me ollaan kokonaan ilman vuohia, (oltu peräti pari viikkoa...) niin hinku olisi taas ottaa pikkuinen kili meille asustelemaan. Mutta kun ne juuri sitä seuraa kaipaavat, eli sitten olisi oltava kaksi. Meillä on vuohet olleet hyvin kilttejä ihmisille, varsinkin hetki sitten edesmenneet mummot olivat todella lauhkeita, kuin kilteimpiä koiria. Pukki oli meillä tosi häijy mummovuohille, mutta ihmisille kiltti. Ja oli kuohittu tapaus, eli varsinaisia pukin elkeitä ei sillä lailla ollut. Yhden kerran ainoastaan muistan tänä syksynä, kun tuli sarvet ojossa kohti ja yritti jyrätä päälle kun olin portinraossa menossa herralle ruokaa viemään. Siihenkin auttoi ämpärillinen vettä niskaan... Vähän kyräillen pukki katseli minua muutaman viikon, mutta ei yrittänyt sen jälkeen tehdä mitään vastaavia tempauksia.

    Pässit on meillä tosi kilttejä. Isompi on nupo ja pienelle on juuri kasvamassa pienet sarventyngät. :) Eivät puske ihmisiä vaan nahistelevat keskenään kun ovat leikkituulella.

    Ihan hirveän vihainen kukko meillä oli pari vuotta sitten. En uskaltanut lopulta mennä hakemaan edes munia kanalasta kun tuli jo ovella päälle. Taneli-kukko sai sitten kirvesterapiaa ja se kukkoilu loppui siihen.
    Nykyinen kukko on ihan tossun alla kanalassa. Ihan hyvä paikka miehelle, siis. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti