Iloa ja surua elon tiellä...

Noro-viruksen runnellessa koko perhettä, tapahtui kuttulan puolella odotettu ihana asia. Söpö sai kolmoskilit toissa yönä, samaan aikaan kun itse vietin aikaani enemmän tai vähemmän yökkäillen. Isäntä aamulla otti innoissaan kuvia ja toi toipilaille niitä ihasteltaviksi. Seuraavan yön aikana kuvaaja joutui toimimaan myös lisäruokkijana, sillä kolmosista yksi oli selkeästi muita pienempi, eikä syöminen oikein alkanut sujua.

Tänään itsekin pääsin vihdoin ihailemaan pienokaisia, isännän kaatuessa vuorostaan taudin kouriin. Päivän mittaan seurailin pienintä kiliä, joka ristittiin "lurpaksi", toinen korvista oli näet hieman lurpallaan :) Lisäruokinta ei tuottanut oikein tulosta ja kili alkoi vaikuttaa unisemmalta, joten kiikutin pienokaisen sisään, näin säännöllinen hoito helpottuisi. Päivän aikaan saatiin todiste tarpeiden muodossa ravinnon kulkeutumisessta elimistön läpi ja kakankin ollessa normaali heräsi toiveet kilin selviämisestä.

Kuitenkin iltaa kohden vointu hiipui ja hoidosta sekä eläinlääkärin neuvoista huolimatta pikku lurppa vaipui hiljalleen ikiuneen vähän vajaa kymmenen aikaan illalla.

Sydän kipeänä ja silmät kyynelissä pakkasin pienokaisen viimeiselle matkalleen. Ulkona kävellessäni ja tähtiä katsellessa mietin omia elämän valintoja. Kaikesta huolimatta, rakastan elämää maalla ja eläinten keskellä. Vaikka se tuokin tullessaan surua, huolia ja niin monesti raskasta työtä, antaa se myös paljon, onnea, iloa ja monia hyvia hetkiä jotka tallentuvat hyviksi muistoiksi sydämeen.

Kommentit

  1. Tuossa viimeisessä tekstikappaleessa olet saanut hyvin kiteytettyä asian ytimen. Ihan nousi pala kurkkuun :0/

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Illalla vielä piti käydä kuttulassa pieniä tulokkaita paijaamssa hetki ennen nukkumaan menoa. Pikku hiljaa suru aina väistyy taka-alalle arjen askareissa ja lopulta jää vain kaunis muisto. Itselle on aina tärkeintä tietoisuus, että on yrittänyt tehdä kaiken voitavansa, loppu on sitten muissa kuin ihmisten käsissä...

    VastaaPoista
  3. Voi Lurppa pientä. Tippa tuli väkisinkin silmään :(
    Itse yritin saada aivan liian aikaisin syntynyttä vasikkaa pysymään elävien kirjoissa reilu kuukausi sitten. Muttakun toiselle ei oltu annettu mahdollisuutta elämään. Tämä on meidän ammatin rankimpia puolia.

    VastaaPoista
  4. Onneksi on paljon myös niitä hyviä hetkiä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti